Mikroaaltouuni

Mikroaaltouuni muuttaa ruoan haitalliseksi!

Teknisesti tuotettu mikroaalto perustuu vaihtovirta periaatteelle. Atomeihin, molekyyleihin ja soluihin iskeytyy kova elektromagneettinen säteily, jolloin ne joutuvat muuttamaan polaarisuutta 1-100 miljardia kertaa sekunnissa. Minkään elävän organismin atomi, molekyyli tai solu ei pysty kestämään tällaista väkivaltaista ja tuhoavaa voimaa edes pientä hetkeä.
Kaikista luonnollisista aineista, jotka ovat polaarisia, herkimmin reagoiva on vesimolekyylin happi ja juuri sen avulla mikroaallon kypsyttävä lämpö syntyy  väkivaltaisesta kitkasta vesimolekyylissä. Molekyylin rakenteet revitään erilleen, jolloin molekyyli muuttuu voimaperäisesti epämuodostuneeksi. Tätä tapahtumaa kutsutaan rakenteelliseksi isomerismiksi, ruoan molekyylirakenne muuttuu, jolloin niistä tulee luonnottomia, vieraita aineita elimistölle.

Jo vuonna 1989 Lancetissa julkaistiin tutkimus mikroaaltouunin vaikutuksista äidinmaidonkorvikkeisiin. Tutkimuksissa todettiin, että aminohapot muuttuivat sellaiseen muotoon, ettei elimistö pysty käyttämään niitä hyväkseen. Erityisesti aminohappo L-proliini muuttui sen d-isomeeriksi, jonka tiedetään olevan neurotoksinen eli myrkyllinen hermostolle sekä nefrotoksinen eli myrkyllinen munuaisille.

Vuonna 1991 Oklahomassa kuoli leikkauspotilas verensiirtoon, koska hoitaja oli lämmittänyt veren mikroaaltouunissa. Normaalistikin veri lämmitetään, mutta ei koskaan mikroaaltouunissa. Tämä osoittaa hyvin sen, kuinka voimakkaasti mikroaaltouuni muuttaa organismien rakenteet elimistölle haitallisiksi.